lauantai 26. joulukuuta 2015

JP Väisänen adoptiokuvat Länsi-Sahara 2015











































































 

Lokakuussa oli satanut kahdeksan päivää. Sahrawien Dajalan pakolaisleirillä Algeriassa lähellä Mauritanian rajaa savitiiliset talot olivat 80-prosenttisesti romahtaneet. Samassa paikassa Länsi-Saharan vapautusrintaman 14. Kongressi. Yövyin ja majoituin Sahrawien kotiteltassa. Olin ottanut mukaan vuoden aikana syntyneet kollaasit, punaista pyykkinarua ja pyykkipoikia.
Sain Sahrawi-perheen äidiltä luvan ripustaa kollaasit teltan ympärille. Aloin vedellä punaista pyykkinarua. Tuuli kovasti. Kotiteltan toiseksi vanhin nainen tuli avukseni laittamaan kollaaseja. Pyykkinarusta ei ollut apua. Kollaasit löysivät paikkansa telttaa ympäröivästä rautalankakehikosta. Lapset laittoivat lisää pyykkipoikia kollaaseihin -  niin että pysyivät kiinni kehikossa.
Tuntui siltä, että kukaan ei liikkunut meidän teltan ympäristössä. Keskipäivä. Kaikki olivat sisällä teltoissaan, Polisarion kongressissa tai asioillaan. Päätin olla paikalla kaksi tuntia – puoli neljään.
Ensimmäisen tunnin alussa mustiin pukeutunut mies ojensi minua. Yhdessä kollaasissa näkyi miesten paljaita pyllyjä. ”No good for Sahrawi” Annoin hölmistyneenä kaikki käsissäni olleet kollaasit mustiin pukeutuneelle miehelle. Mies selasi kuvia ja laittoi ne sivuun hiekalle. Sensuroidun pinon päälle painoksi laitettiin kivi.
Jostain Saharan ihmeestä ilmestyivät sitten yksitellen naiset ja lapset. Yksitellen. Kerroin espanjaksi kuka olin ja mitä teltalla tapahtui. Kerran vuodessa teokset etsivät taas kotia. Kerroin myös, että maassa kiven alla oli lisää teoksia. Sai katsoa jos halusi. Sai ottaa jos halusi.
Naiset ja lapset ottivat teoksia. Miehet eivät halunneet mitään. Yksi poika löysi itselleen kollaasin. Poika kertoi tapahtumasta siskolleen ”mi hermana”.   Sisko löysi kiven alta itselleen kollaasin, jossa Anneli Saulin silmät, kuin Sahrawi-hunnunan alta vastasivat naisen katseeseen suoraan suomalaisesta järvimaisemasta.